Onnentyttö 

Kun Neea Järvinen kertoo Ainolanrannan soluasumisestaan, puhetta pulppuaa ja vähän väliä toistuu, miten hänelläon käynyt monessa asiassa hyvä tuuri.

 


Hyvää tuuria oli ensinnäkin se, että paikalle osui mukava kämppis.
- Olin kuullut, että soluasuminen olisi ikävää, jos toinen on ihan erityyppinen. Mutta me Jennin kanssa ollaan kuin siskokset, paitsi ettei me tapella koskaan. Toisen tavaroita saa lainata, toisen pakastemustikat saa syödä, tiskivuoroista ei tarvitse riidellä. Tää on ihan parhautta.Mutta käydäänpä yksityiskohtaisesti läpi Neean kämppää:
Oven vieressä kori täynnä keräyspahveja.

- Joo me kerätään tää täyteen ja vasta sitten viedään jätekatokseen.
Eteisen digitaalivaaka

- Tykätään molemmat treenata salilla. Nyt mulla on meneillään massakausi. Mätän kaurahiutaleita ja muuta ruokaa hirveitä määriä ja Ilokivessä pyydän aina hevosen annoksen.
Keittiön ikkunan jukkapalmu

- Se on nimeltään Jalmari. Ostettiin kukka, koska ei tänne voinut minipossuakaan tuoda. Ja mitä olis tehty, jos se possu olisi kasvanut satakiloiseksi…
Keittiön lisäravinnehylly

- Tää liittyy fitnessjuttuun. Olen viikonloppuisin töissä apteekissa teknisenä apulaisena. Liityimme Liikkujan Apteekit -ketjuun ja sain lisää vastuuta tuotevalikoiman ja liikuntatapahtumien suunnittelussa.Opiskelen liikuntabiologiaa, eli liikuntapiireissä oon nörtti, jo sen takia, että opiskelin ensin kaksi vuotta fysiikkaa. Opiskelen myös personal traineriksi.
Soluhuoneen kalustus

- Olen saanut huonekaluja onnenkantamoisena sieltä täältä. Muutama viikko sitten halusin uusia sisustusta ja kuin tilauksesta ala-aulan ilmoitustaululle tuli lappu myytävistä huonekaluista. Maksoin reilu 30 euroa atk-pöydästä, matosta, tuolista ja päiväpeitosta. Tää sohva on ihan risa, muttei se haittaa. Tiedän, mistä kohti jouset ovat menneet, joten löydän helposti mukavan asennon.
Sängyn yläpuolinen autotaulu

- Aamulla kun avaan silmät, ajattelen, että siinä on mun autoni ja ajelen sillä New Yorkin Times Squarella. Oikeasti pihalla ruudussa odottaa pösö, nimeltään James. Nimi tulee siitä, kun autossa on turvakoodi, jota ilman se ei lähde käyntiin. Joku kaverini vitsaili että ei juma tää auto on kuin jostain Bond -leffasta.
Cajonet-lyömäsoitin, didgeridoo-torvi

- Olen rumpali ja soitan bändissä. Musiikki on mulle kaikki kaikessa. Viimeisin villitys on kasari- ja ysärimusa, joten anteeksi Ainolanranta. Se olin minä, jos jotain on kuulunut.Didgeridoo-torven toin Australiasta. Olin siellä vaihdossa lukioaikana.
Pölyä, tiskaamattomia astioita

- Ei haittaa, jos kuvaat.

 

KOASSI-lehti

Valitse julkaisun artikkeli liu'uttamalla painiketta.