Asukastoimikunnasta yhteisiä kokemuksia

 

Petri Penttinen lähti asukasyleiskokoukseen pizzan perässä. Hauska yhdessä tekeminen vei kuitenkin miehen mukanaan. Nyt Petri on ennättänyt toimia jo kolmen Koasin kohteen asukastoimikunnassa. Alkuvuodesta hänet valittiin myös AsuVan puheenjohtajaksi.

 

Ilomantsilaislähtöinen Petri muutti Jyväskylään neljä vuotta sitten päästyään JAMKiin opiskelemaan mediatekniikkaa. Petri sai asunnon Koasilta ja muutti Kortepohjaan.


– Postiluukustani tipahti asukastoimikunnan esite. Kaupungissa pidempään asunut siskoni suositteli käymään toimikunnan kokouksessa. Siellä olisi kuulemma pizzaa tarjolla. No, minähän tietysti lähdin, Petri sanoo virnistäen.

 

Hiukkopalan ohella tarjolla oli mukavaa ja samanhenkistä seuraa. Niinpä Petri päätti lähteä toimikunnan aktiivijäseneksi. Hän sai hoidettavakseen sihteerin pestin ja kirjoitteli kokousten päätteeksi muistioita puhtaaksi.

 

– Ensitöiksemme hankimme toimikunnan käyttöön varatulla määrärahalla motin halkoja grillipaikalle ja järjestimme asukkaille grillikestit. Myöhemmin anoimme asukastoimikuntien yhteistyövaltuuskunnalta 400 euron tuen asukkaiden yhteiskäyttöön tulevan 800 euron kanootin hankintaan. Tuomiojärvi on nimittäin ihan talomme lähellä. Rakensimme vielä porukalla kärryt, joilla kanootin sai vedettyä rantaan, Petri muistelee.

 

Jäsenenä jo kolmannessa asukastoimikunnassa

 

Petri on asunut opiskeluaikanaan kolmessa Koasin talossa. Hän on ollut mukana myös jokaisen kohteen asukastoimikunnassa. Nykyisellään Petri asuu ihan keskustan ”nurkalla” Koas Heikinsillassa. Petrin opiskelupaikka, JAMKin Lutakon kampus, ja Kauppakadun palvelut sijaitsevat lyhyen kävelymatkan päässä.

 

Uusimman asuinpaikkansa ehdottomaksi plussaksi Petri laskee sijainnin ohella sen, että naapurustossa on kolme muutakin Koasin kohdetta. Suuri opiskelijamäärä mahdollistaa laajemman yhteistoiminnan.

 

– Järjestimme esimerkiksi grillifestit, johon kaikki Koasin lähitalojen asukkaat kutsuttiin. Tapahtumaan osallistui kaikkiaan 50 opiskelijaa.

 

Petri kokee, että hänelle asukastoimikuntatyö sopii kuin nenä päähän. Sosiaalisena kaverina hän haluaa tutustua uusiin tyyppeihin, hengailla vapaa-ajalla isolla porukalla ja edistää yhteisiä asioita. Ja onhan tapahtumissa ja kokouksissa edelleen tarjolla myös pientä purtavaa ja virvokkeitta.

 

– Kynnys asukastoimikuntaan osallistumiseen on tosi matala. Kaikki Koasin asukkaat ovat tervetulleita. Omasta mielestäni aktiivisempikaan toimikuntatyö ei vaadi liiaksi sitoutumista tai vastuunkantoa, Petri tuumaa.

 

Tuo ideasi Pop-up -asukastoimikuntaan

 

Tänä vuonna Petri otti uuden askeleen asukastoimikuntatyössä, kun hänet valittiin AsuVan puheenjohtajaksi. Aiemmin hän on osallistunut Koasin asukastoimikuntien yhteistyövaltuuskunnan toimintaan jäsenen roolissa.

 

Petri kertoo, että jokaisen Koasin kohteen asukastoimikunnasta valitaan yksi edustaja AsuVaan. Kokouksia pidetään noin kerran kuussa Palokunnanmäellä Koas Letkujen yhteistiloissa.

 

– AsuVa muun muassa järjestää kaikille Koasin asukkaille tarkoitettuja tapahtumia ja myöntää hakemuksesta tukea yksittäisille asukastoimikunnille. Olemme esimerkiksi järjestäneet reissut Ikeaan, Peurunkaan ja Särkäniemeen. Nyt pohdinnassa on kansallispuistoreissu. Meillä on myös omat sähly- ja futisvuorot. Olemme kehittäneet JYY:n ja JNP:n kanssa yhteistyössä vuosittain pidettävän Naapuriviikon, johon kuuluu esimerkiksi Kortepohjafestivaali, Naapuritanssit, naapuribingo sekä saunailtoja ja kirppiksiä, Petri luettelee.

 

Petri muistuttaa, että hyvät yhteiset jutut syntyvät hyvistä ideoista ja ehdotuksista. Niitä on harvemmin liikaa tarjolla. Petri kannustaakin kaikkia Koasin asukkaita tuomaan rohkeasti toiveitaan ja ajatuksiaan esiin.

 

– Jotta saisimme toimintaan uusia ja raikkaita ideoita, olemme kehittäneet Pop-up -asukastoimikunnan. Kaikki asukkaat voivat tulla kertomaan ideansa meille ja hyvien ideoiden toteutuksen AsuVa myöntää rahoituksen. Ensimmäisessä pop-upissa ehdotettiin pienpanimovierailua ja ison yhteissaunan vuokrausta.

 

Täytettä ansioluetteloon

 

Petrin mielestä asukastoimikunnassa tehtävä työ on paitsi mukavaa myös kannattavaa, sillä toiminnassa oppii huomaamattaan monenmoista. Tästä on eittämättä apua myös valmistumisen jälkeen, kun on aika alkaa metsästää työpaikkaa.

 

–Onhan tässä oppinut kokoustamaan, vetämään pieniä projekteja, esiintymään ja tekemään tiimityötä. Kyllä minä tämän toiminnan aion lisätä omaan ansioluettelooni, Petri toteaa.

 

Hommat tehdään kuitenkin ennen kaikkea ilo ja hauskuus edellä.

 

– Mitään hauskaa ja mieleenpainuvaahan ei tapahdu, jos asioita ei lähdetä viemään eteenpäin. Siispä tänne mukaan vaan, tää on mukavaa, puheenjohtaja runoilee.

 

 

Asukastoimikunta

  • Jokaisella Koasin kohteella on oma asukastoimikuntansa, joka edustaa asukkaita asumiseen liittyvissä asioissa. Asukastoimikunnan järjestämään toimintaan voivat osallistua kaikki talon asukkaat.
  • Talon koosta riippuen toimikuntaan valitaan asukasyleiskokouksessa vähintään kolme henkilöä vuodeksi kerrallaan.
  • Toimikunta koostuu puheenjohtajasta, sihteeristä, AsuVa-edustajasta sekä toimikunnan jäsenistä.
  • Asukastoimikunnan toiminnasta tiedotetaan asuntokohteen omassa Facebook-ryhmässä ja talon ilmoitustaululla.
  • Tehtävät: käsittelee asuntokohdetta koskevia asioita, järjestää asukkaille yhteistoimintaa, hallinnoi asuntokohteen yhteisiä harrastustiloja ja -välineitä, valvoo kiinteistön käyttöä ja huoltoa, tekee kirjallisia esityksiä Koasille ja AsuValle, inventoi vuosittain toimikunnan käytössä olevan kalustoluettelon, osallistuu korjausten ja talousarvion laadintaan ja kutsuu koolle asukasyleiskokouksen.
  • Koas järjestää asukastoimikunnan aktiiveille koulutuksia. Toimikuntatyöstä saa halutessaan todistuksen.

 

Koasin asukastoimikuntien yhteistyövaltuuskunta (AsuVa)

  • Edustaa kaikkia Koasin asukkaita.
  • Jokainen asukastoimikunta valitsee AsuVaan oman edustajansa.
  • AsuVan tehtäviin kuuluu:
  • tehdä esityksiä ja antaa lausuntoja Koasille sekä osallistua Koasin vuokranmääritysprosessiin,
  • päättää asuntokohteiden sääntöjen ja asukasohjeiden hyväksymisestä sekä yhteisten tilojen käyttöperiaatteista,
  • jakaa asukastoimikuntien käyttöön myönnetyt määrärahat,
  • opastaa ja kouluttaa asukastoimikuntia,
  • tehdä yhteistyötä valtakunnallisen Suomen opiskelija-asukkaiden neuvottelukunnan (SOANK) kanssa ja valita SOANKin valtuuskuntaan omat edustajansa.

KOASSI-lehti

Valitse julkaisun artikkeli liu'uttamalla painiketta.