Koas goes kokeilukultuuri

Uudessa verkkolehdessä Koas aloittaa julkaisemaan blogia. Joka kuukausi julkaistaan uusi artikkeli. Koasilla on kuusi blogistia, joista viisi vakiokirjoittajaa ja yksi on vieraileva kirjoittaja. Minun lisäkseni blogia kirjoittavat ensivuonna asiakkuuspäällikkö Tiia Matilainen, hallituksen puheenjohtaja Esa Salokorpi ja AsuVan tuleva puheenjohtaja.

Koasin kiinteistöpäällikkö, talouspäällikkö ja kiinteistöinsinööri vuorottelevat ja kirjoittavat pari artikkelia vuodessa. Lisäksi kutsumme vierailevia kirjoittajia eri sidosryhmistä.


Tässä ihka ensimmäisessä Koasin Blogissa kerron minua innostavasta ajatuksesta – nimittäin kokeilukulttuurista. Koasilla on kevyt ja ketterä organisaatio. Meillä on oma-aloitteista, innostunutta henkilöstöä ja ainoana päätöksiä tekevänä elimenä asioista hyvin perillä oleva hallitus. Täten meille sopii mainiosti kokeilemalla oppiminen.


Kokeilukulttuuri on idean kehittämistä onnistumisen tai epäonnistumisen kautta. Tavoitteena on nostaa ideoiden määrää ja tasoa sekä kytkeä niiden testaamiseen nopea kokeilu. Näin voimme heittää romukoppaan ajatukset "näin meillä on aina tehty" tai että kaikki toiminta tarvitsee äärimmäisen tarkkaa etukäteissuunnittelua.

Kokeilukulttuurissa epäonnistumista ei tarvitse pelätä. Kokeilun epäonnistuminen on jo itsessään tulos eikä sitä tarvitse haudata hiljaiseksi. Päinvastoin pitäisi palkita kuukauden moka.

Kokeilut eivät tee suunnittelua tai ennakointia tarpeettomaksi, mutta ehkä ne opettavat, että kaikkea ei tarvitse suunnitella puhki vaan testataan asia käytännössä. Kaikkea voi kokeilla, mutta se ei olisi järkevää. Koasilla emme uskalla investoida 10 000 000 € ja rakentaa uutta taloa täysin uudenlaisella mallilla.

Kokeilujen pitää olla myös budjetiltaan pieniä eikä aiheuttaa taloudellisia riskejä. Päinvastoin kokeilujen kautta haetaan myös taloudellista hyötyä. Parhaiten kokeilut sopivat asukkaiden palvelujen kehittämiseen. Kokeilut ovat kevyitä, ketteriä ja edullisia tapoja ratkaista ongelmia ja testata uusia toimintatapoja nopeasti.

Koas goes kokeilukulttuuri antaa luvan toimia toisin. Haluan että kokeiluista tulee arkea niin Koasin henkilöstölle kuin asukkaillekin.

 

Blogi

Valitse julkaisun artikkeli liu'uttamalla painiketta.